SUUNNITELMA JA TOTEUTUS
Suunnitelma oli yksinkertainen. Olimme järjestäneet aikaa kymmenen viikkoa. Kun menomatkan Skotlantiin tekisi kahdessa viikossa ja paluumatkan Norjasta samassa ajassa, jäisi kuusi viikkoa rauhallista purjehdusaikaa Skotlannin laajoissa saaristoissa ja vähän Norjan vuonoissakin.
Neljä viikkoa halusimme varata Skotlannin vesille, jossa kaavailimme noin 700 meripeninkulman purjehduksia. Tähän kuului kulku itärannikolta länsirannikolle Kaledonian kanavaa pitkin, purjehdusta Sisä- ja Ulko-Hebrideillä, sään salliessa vierailu St Kildalla (Harrisin salmen läpi) ja lopuksi siirtyminen Orkney-saarilta Shetlantiin Fair Islen kautta.
Viimeiset kaksi viikkoa ennen varsinaista kotimatkaa sisälsivät ylityksen Shetlannista Norjaan Bergenin kohdalla ja purjehdusta Hardangervuonon maisemissa sekä sen eteläpuolisilla vesillä. Aikataulussa oli syytä huomioida myös Norjan lounaisrannikon suojattomuus huonoilla säillä. Jottei kotimatka olisi liian työläs kahdestaan, varasimme paluulle Etelä-Norjasta Suomeen kaksi viikkoa.
Myös Matilda Gustava kaipasi suolaiselle merelle. Tämä oli veneen neljäs purjehdus Itämeren ulkopuolelle: olin käynyt sillä kaksi kertaa Hollannissa ja kerran Norjassa. Henning Laurenin Paraisilla suunnittelema LA-35 vuodelta 1976 oli isommilla vesillä elementissään.
Skotlannin reissun innoittamana asensin Matildan keulakannelle pitkään suunnitelmissa olleen ankkurivinssin 50 m ketjulle ja 15 kg Vulcan-ankkurille. Myös purjeisiin oli syytä kiinnittää huomiota: kolmella reivillä varustettu isopurje oli edelliseltä vuodelta, mutta vanha rullagenua piti tarkastuttaa ja huoltaa. Myrskyfokkaa varten asensin irrotettavan väliharuksen dyneemasta.
Hyvien karttojen (Admiralty, Imray) lisäksi olennainen varuste Skotlannissa ovat purjehdusoppaat. Hankimme Clyde Cruising Clubin julkaisemat Sailing Directions, jotka yhdessä vuorovesitaulukkojen ja -karttojen kanssa käytettyinä ovat korvaamaton apuväline vuorovesien aiheuttamien virtakohtien (races) ja pyörteiden (eddies) sekä eri suunnilta hyökyvän merenkäynnin (overfalls) ennakoimiseksi. Ne antavat myös yksityiskohtaista tietoa satama- ja ankkuripaikoista.
Miehistövaihdokset olivat haastavampi palapeli. Vein veneen kaveriporukalla Skotlannin Invernessiin. Anna-Maria tuli sinne Annin ja Ohton kanssa. Joonas otettiin kyytiin reilu viikko myöhemmin Obanista. Kun koulun alku lähestyi, Ohto ja Anni palasivat kotiin Kirkwallista. Ystävämme Tarja tuli Lerwickistä mukaan vajaaksi kahdeksi viikoksi. Joonas oli mukana Kööpenhaminaan asti, sitten jatkoin Anna-Marian kanssa Itämeren poikki kotiin.
Alkuperäinen suunnitelma osoittautui toimivaksi. Aikataulussa oli väljyyttä kovien kelien ja vastoinkäymisten varalle. Reittisuunnitelmassa jouduimme luopumaan eteläisistä Hebrideistä (Kintyren niemimaan kierto Crinanin kanavan kautta Clyden lahdelle, paluu Islayn ja Juran kautta). Purjehdusmatka Skotlannissa lyheni 550 mailiin. Yksi syy oli, pöhköä kyllä, jääkaapin varaosan turha odottelu Invernessissä, toinen syy oli huonot säät.
Säiden vuoksi Atlantilla oleva St Kilda jäi haaveeksi: kolme syvää matalapainetta kahden viikon sisään tekivät mahdottomaksi turvallisen vierailun kaukaisella saariryhmällä. Kovien kelien vuoksi emme myöskään päässeet tutustumaan Ulko-Hebridien luonnonsatamiin niin kuin olimme toivoneet, vaan etsiydyimme siellä paljon tylsempiin marinoihin. Mutta purjehtiessa maisemat olivat huikeat ja delfiinien leikki veneen vierellä aina yhtä sykähdyttävää.
Kun aloimme seuraavana vuonna suunnitella Ilmattaren tulevia purjehduksia, tuntui itsestään selvältä, että palaamme vielä näille syrjäisille vesille vuorten ja valtameren välissä.
Jo tuttujen maisemien lisäksi täällä odottavat lukemattomat satamat ja ankkuripaikat, jotka syystä tai toisesta jäivät nyt väliin: St Kilda, Skye, Colonsay, Tiree, Jura…
ITÄMERI JA POHJANMERI
Oli kesäkuun loppu, kun lähdin matkaan Juhon ja Ollin kanssa Paraisten Stormälöstä. Aamupäivän sää oli pilvinen ja tuulinen. Isopurjeeseen sai saman tien ottaa kaksi reiviä. Kun vaahtopäinen Pohjois-Itämeri avautui edessä Utön kohdalla, aurinko oli jo tullut esiin, mutta keskituuli oli 15 m/s pohjoisesta ja merenkäynti huomattavaa.
Vähitellen kova myötäinen keveni hieman ja aallokko tasaantui. Ohitimme Visbyn seuraavana iltapäivänä ja jatkoimme matkaa Öölannin itäpuolelta. Yö oli kirkas, täysikuu ja Jupiter loistivat päällekkäin. Aamun tullessa Öölantikin oli jäämässä taakse. Hanönlahti kylpi auringossa ja me peseydyimme kannella Etelä-Itämeren viileällä vedellä. Illansuussa horisontissa alkoi häämöttää Bornholmin korkea hahmo ja sen edessä tuttu pieni kalliosaariryhmä.
Kahden vuorokauden ja kymmenen tunnin purjehduksen jälkeen Matilda oli Christiansøn satamassa, kylkikiinnityksessä toisessa rivissä. Pysähdys oli lyhyt, mutta tähän satamaan oli aina hyvä tulla. Jatkoimme matkaa seuraavana iltapäivänä. Sandhammarenilla tuuli kääntyi vastaan ja voimistui niin, että oli taas reivattava. Yö oli hieman kuoppaista menoa, kunnes tuuli tyyntyi ennen Kullagrundetia ja jatkoimme koneella Falsterbon kanavaan.
Tulimme Kööpenhaminaan vajaan vuorokauden purjehduksen jälkeen. Tutussa Christianshavnin kanaalin satamassa tuntui, että Itämeren ylitys oli tällä kertaa hujahtanut hetkessä. Edellisen kerran teimme saman matkan tällä porukalla viisi vuotta sitten. Silloin vastatuulta riitti alusta loppuun saakka ja purjehdusaikaa kului yli vuorokausi enemmän.
Janne ja Pietari tulivat veneeseen ja jatkoimme kohti Aalborgia. Luovimme jatkuvasti vaihtelevissa tuulissa, mikä teki vilkkaan laivaväylän ylityksen Anholtin kohdalla haastavaksi pimeässä yössä. Kun tuuli vakiintui länteen, se nosti Kattegatille tyypillisen terävän aallokon ja eteneminen kävi hitaaksi ja työlääksi.
Aalborgiin tullessa nostosilta ei enää auennut, joten jäimme yöksi joen varressa olevan pursiseuran satamaan. Matilda oli hädin tuskin laiturissa, kun paikalliset purjehtijat olivat tuoneet snapsilasit käteen ja olimme jo skoolaamassa. Pääsimme pesulle ja vietimme rattoisan illan hyväntuulisessa tanskalaisseurassa.
Limfjordin matalassa ja hyvin viitoitetussa kapeikossa ympärillä avautuu jyllantilaista maalaismaisemaa. Leveämmän selän kohdalla on paremmin tilaa purjehtia ja näkyvillä on myös muutama korkeampi saari. Pimeäpurjehdusta rajoittavat siltojen aukioloajat ja loistojen vähyys. Niinpä jäimme illan hämärtyessä toiseksi yöksi Nykøbingiin (Mors).
Ennen ylitystä Skotlantiin jouduimme vielä odottamaan ylimääräisen vuorokauden Thyborønin satamassa Pohjanmeren rannalla. Nopeasti liikkuvan syvän matalapaineen ennustettiin tuovan kovia tuulia ja aiheuttavan pahaa merenkäyntiä. Kun pääsimme liikkeelle, puhalsi pohjoisluoteesta 10 m/s molemmin puolin. Se tiesi meille löysää kryssiä ja kohtuullisen mukavaa ja joutuisaa kulkua.
Iltapäivällä, noin 50 meripeninkulmaa rannikolta, veneen vieressä pärskähti yhtäkkiä kunnolla ja iso tumma evä vilahti ohi. Parvi valkokuonodelfiinejä pysähtyi matkallaan leikkimään veneen ympärille. Isot eläimet kiihdyttivät veden alla ohitsemme ja kävivät pinnassa, tekivät äkkikäännöksen ja sukelsivat kölin edestä, ja sovittivat sitten nopeutensa meidän vauhtiimme kosketusetäisyydellä keulasta. Joillakin kulki vatsan alla puolet pienempi poikanen, joka kovasta vauhdista huolimatta seurasi täsmällisesti emon liikkeitä. Lumoava näytelmä toistui vielä seuraavana päivänä kaksi kertaa.
Sää pysyi kauniina, tuuli keveni hieman ja Matilda kulki lähes itsestään. Merielämä oli mallillaan ja ruoka hyvää. Salonkiin muodostui korttipelirinki. Varsin vähän liikennettä näkyi tällä suunnalla Pohjanmerta, kohtasimme laivoja lähinnä öljynporauslauttojen läheisyydessä. Muutamalla lautalla loimusivat yöllä pilviin heijastuvat tulet.
Juuri ennen kuin rannikko tuli näkyviin, tuuli kääntyi vastaan ja alkoi sataa: toden totta, Skotlanti! Jouduimme luovimaan hitaasti solmun vastavirtaan. Fraserburghin jälkeen tyyntyi. Oli jo hämärää, noin tunti pimeään, mutta olimme näkevinämme kaukana vedessä matalan hahmon, joka yllättäen katosi. Laskimme leikkiä valashavainnosta, josta kasvaisi vielä kalajuttu.
Morayn lahti ylitettiin koneella tyynessä yössä. Aamun huikaiseva valo paljasti kukkulat molemmin puolin. Chanonry Pointia lähestyessä alkoi kaukaa näkyä isoja loiskauksia. Ne paljastuivat kisaileviksi pullokuonodelfiineiksi. Näyttävistä otteistaan huolimatta nämä liikkuivat selvästi verkkaisemmin kuin Pohjanmerellä nähdyt valkokuonoiset sukulaisensa.
Nousuvesi oli sopivasti alkamassa, virta kuljetti kohti matalan lahden pohjukassa olevaa kaupunkia. Aamuyhdeksältä Matilda oli Inverness Marinan laiturissa. 430 meripeninkulman Pohjanmeren ylitys oli kestänyt tasan kolme vuorokautta. Tunti sen jälkeen laituriin tuli tanskalainen vene Anne Lise, joka oli lähtenyt Thyborönistä meidän peräämme. Kippari kertoi, että pimeän laskeutuessa Fraserburghin jälkeen veneen vieressä oli uinut valas.
Video: Juhon kuvaamia purjehdustunnelmia Itämereltä ja Pohjanmereltä matkalla Skotlantiin.
KALEDONIAN KANAVA
Kun Anna-Maria, Anni ja Ohto olivat tulleet, jatkoimme Kaledonian kanavaan. 200-vuotiaan kanavan rakentamisesta vastasi aikanaan insinööri Thomas Telford, joka oli suunnittelemassa myös Göta-kanavaa. Reilun 50 meripeninkulman matkalle mahtuu 29 sulkua. Kanavan läpi ehtii kahdessakin päivässä, me ajoimme rauhallisesti neljässä.
Suluilla VHF on aktiivisessa käytössä. Yksi vaikeus on paikannimien ääntäminen, sellaisten kuten Dochgarroch tai Muirshearlich. Ensimmäisellä merisululla epäilimme tätä syyksi, kun emme saaneet vastausta useasti toistettuun kutsuun ”Clachnaharry Sea Lock, this is Matilda”. Mutta vastaus tuli lopulta: ”Is somebdy calling Clachnaharry? Well, I’ve been having lunch…”
Heti Invernessin kohdalla ovat ensimmäiset useammasta sulusta muodostuvat ”portaat”: Muirtown Flight. Kanava seurailee aluksi Ness-joen uomaa. Kun se tulee Loch Nessille, avautuu Great Glenn koko komeudessaan. Rinteille kohoavat kuusikot ja kaukana siintävät kukkulat pitkän ja kapean järven ympärillä ovat silkkaa skottilaista kansallismaisemaa.
Fort Augustus. Viiden peräkkäisen sulun portailla on vilkas liikenne. Vettä lasketaan vauhdilla ja virta on hetkittäin kova.
Täällä veneet talutetaan itse sulusta toiseen: ”walking the boat”. Ystävällinen henkilökunta on mukana auttamassa.
Loch Oich. Pienellä ja kivikkoisella järvellä maasto muuttuu karummaksi. Kova vastatuuli toi mukanaan kostean harmauden ja sadekuurot. Kapeine kuusineen ja irtokivineen maisema muistuttaa hetkittäin Lappia.
Laggan Avenue. Korkeimmalla kohdalla, ennen avarampaa Loch Lochia kanava sukeltaa pitkäksi aikaa keskelle sankkaa metsää. Osuus ylittää luonnollisen vedenjakajan ja seuraavalla sululla lähdetään alaspäin.
Ennen kanavan länsipäätä oli vielä laskeuduttava ”Neptunuksen portaat”: kahdeksan sulkua peräkkäin. Muita alaspäin kulkijoita ei ollut, joten meidät sulutettiin yksin. Sulkuvahti antoi joitakin ohjeita veneen sitomisesta, mutta köysien kiinnittäminen ja irrottaminen alkoi tässä vaiheessa käydä jo rutiinilla. Olimme tulleet Skotlannin poikki, edessä oli enää Corpach Sea Lock, jonka takana velloi suolainen meri.
