CHRISTIANSØ – UTKLIPPAN – VISBY
Tuttu Christiansø oli osuva paikka palata Itämerelle. Olimme vain pikaisesti kurkistaneet suolaiselle merelle, ja nyt tuntui siltä, että olemme jo ihan kotivesillä. Matilda Gustava kävi Christiansøllä ensimmäisen kerran 1983 ja siitä asti tänne on tultu aina uudelleen. Mutta myös seuraava paikka oli suosikkejamme: Utklippan.
Hanönlahdella puhalsi kevyt sivumyötäinen. Aurinko paistoi ja genaakkeri veti tasaisen verkkaisesti. Helteessä ei huvittanut tehdä ruokaa sisällä, joten nostelimme pikkusyötävää siltakannelle. Loppumatkasta päälle tuli makkarapilvistä muodostunut rintama, jonka alla tuuli kääntyi hetkessä vastaiseksi.
Parin tunnin kryssin jälkeen ohjasimme varovasti Utklippanin satamaan. Satamakirjoissa läntisen aukon minimisyvyydeksi kerrotaan 2,5 m, kun Ilmattaren syväys on 2,4 m. Kesän keskivesi on SMHI:n mukaan kuitenkin parikymmentä senttiä karttalukemaa korkeammalla. Ilmatar ui hyvin satama-altaaseen ja paikka löytyi hylätyltä näyttävän, selvästi maailmaa kiertäneen purjeveneen kyljeltä.
Majakkatorni oli auki. Kierreportaiden kapuamisen jälkeen avatui komea näkymä koko ulkoluotojen rikkonaiseen ryhmään, jota asuttavat linnut ja hylkeet. Etelässä näkyi rannaton Hanönlahti, pohjoisessa Utlängan ja Karlskronan saaristo.
Myös baari oli auki ja meille listalta löytyi gin tonic. Kuulimme, että purjehdussesonki alkaa nyt hiljetä ja että seuraavaksi odotetaan lintujen syysmuuton seuraajia. Veneen lisäksi täällä voi yöpyä myös retkeilymajassa.
Utklippanilta lähdön jälkeen tuuli tyyntyi illansuussa Öölannin eteläkärjessä. Seurasimme moottorilla matalaa itärantaa muutaman mailin etäisyydellä, kunnes saimme suunnan Visbyn edustalle. Puolenyön jälkeen virisi heikko länsituuli ja genaakkeri alkoi vetää kolmea-neljää solmua kirkkaan tähtitaivaan alla.
Auringonnousu oli levollisen kaunis. Vähitellen tuuli kääntyi kaakkoon ja voimistui. Jiipin jälkeen vesi kohisi keulassa ja nopeus nousi kahdeksaan solmuun. Pystysuoraan merestä nousevat lintusaaret Stora ja Lilla Karlsö tulivat näkyviin, ruokkeja ja etelänkiisloja lenteli ympärillä.
Paksujen kumpupilvien jono seurasi tarkasti Gotlannin rantaviivaa. Kalkkikivitöyräiden päällä kasvoi matalia, tuulen taivuttamia mäntyjä. Iso autolautta tuli kovaa ja kääntyi ketterästi aallonmurtajalta. Menimme perässä. Visbyn sataman sisäallas oli jo näin varhain iltapäivällä täynnä, mutta olimme kerrankin varanneet paikan.
Visbyssä vietettiin vuotuista Keskiaikaviikkoa: markkinat, esityksiä, turnajaisia… ja kaupunki täynnä väkeä vanhoissa asuissa. Ohto vaihtoi purjehdusvaatteet tätä varten suunniteltuun pukuun, veti jousen olalle ja liittyi historiallisen väen seuraan.
TUKHOLMAN SAARISTOSTA SAARISTOMERELLE
Parin päivän päästä matka jatkui pohjoiseen. Meitä houkutteli Nåttarön suojainen lahti, sen pitkät hiekkarannat ja suuret kirsikkapuut. Lähdimme puolenyön aikaan ehtiäksemme perille keskipäivällä. Matkalle oli ennustettu rajuilmaa, joka kuitenkin kuivui kokoon ennen kuin ylsi reitillemme. Navakka yöllinen myötätuuli vaihtui aamun tyveneen.
Aurinko lämmitti jo helteisesti, kun pujahdimme avomeren puolelta kapeasta aukosta sisään Östermarsfladenille. Ankkurissa oli kymmenkunta venettä. Saksanhirvet hiipivät metsän suojista mökkien pihoille ruokailemaan. Storsandin rannat olivat illansuussa miltei autiot, tuuli oli sekoittanut veden viileäksi. Aurinko peittyi raskaisiin pilviin.
Palatessamme uimareissulta Ilmattarelle tumma taivas värjäytyi äkkiä punaiseksi risteilevistä salamoista. Ukkonen jäi kuitenkin mantereen päälle eikä juuri edes satanut. Pentterissä ruvettiin valmistamaan guacamolea: viimeistä iltaa yhdessä Annin ja Ohton kanssa juhlistettin hyvällä tortilla-aterialla
Kattegatin ja Etelä-Itämeren avomeriosuuksien jälkeen teki mieli nautiskella kaikessa rauhassa saaristosta. Lomasesonki oli päättymässä ja satamat tyhjenemässä. Kun Anni ja Ohto olivat lähteneet Nynäshamnista kotiin, tuli Tuomas mukaan viikoksi. Kiersimme kolmistaan eteläistä Tukholman saaristoa.
Rånön ankkurilahdelta suuntasimme Utöseen, mutta tuuli osui pahasti satamaan, joten jäimme ensin Västra Runmarenille. Ilta pimeni kallioniemellä tunnelmallisesti pienen nuotion loimussa. Lahden pohja paljastui kuitenkin yllättävän kallioiseksi: jouduimme vaihtamaan paikkaa aamuyöstä, kun ankkuri alkoi luistaa tuulen käännyttyä. Utössä odotti iso perinteikäs saaristokylä ja sauna. Satama on sen verran matala, että Ilmattaren köli jökötti tukevasti hiekassa
Navakat tuulet jatkuivat, kun pujahdimme Utön ja Ornön välisestä Järnholmssundetista jylhän ulkosaariston puolelle. Fjärdlångin keskellä oleva lahti vaikuttaa satamakirjassa täysin suojaiselta. Tiukat puuskat kuitenkin pyörittelivät Ilmatarta ahtaissa ankkuripaikoissa turhan paljon. Koska suojaisimmat paikat oli jo varattu, oli paras jatkaa matkaa.
Etsimme satamaa vähän ulompaa ja ajoimme kallioluotojen välisestä kapeasta aukosta Dänholmin kauniiseen lahteen. Högkobbenin puolelta löytyi suojainen paikka, jossa keulan sai hyvin kiinni kalliorantaan. Seuraavana päivänä soutelimme lähisaarilla ja -luodoilla emmekä malttaneet jatkaa matkaa. Illalla saaren korkean laen takaa nousi täysikuu.
Saavuimme Tukholmaan kaakosta Saltsjöbadenin kautta: ensin kapeaa Baggensstäket-kanavaa ja sitten jylhän Skurusundetin läpi. Navishamnen oli rauhallinen vilkkaasta satamaliikenteestä huolimatta ja taukoamaton sade hiljensi loputkin laiturielämästä. Tuomaksen lähdettyä kotimatkalle jatkoimme kahden Vaxholmin kautta Stora Möjan suuntaan.
Ostholmenilla pääsi taas saunaan – tai ainakin bastuun: kaunis paikka silokallioisen niemen kärjessä ja kipakat sähkökiukaan löylyt, mutta ei lämmintä vettä eikä edes peseytymisvatia. Löyly toki maistui ja suojainen satamalahti, jonka pohjukassa kohoaa telkänpönttöjen koristelema pystysuora kallio, on näkemisen arvoinen.
Navakat tuulet jatkuivat, mikä esti vierailun ulkosaariston karikkoisille vesille. Svenska Högarna jäi taas haaveeksi.
Myös Stora Nassa ja Norrpada houkuttelivat vanhoilla muistoilla, mutta nekin tuntuivat arveluttavilta kovasti vaihtelevilla säillä. Matkalla pohjoiseen kiersimme rankkasateessa Finnhamnin Paradisetin. Lahti oli täynnä veneitä ja laitureita oli rakennettu lisää. Jatkoimme matkaa etsien jotain hiljaisempaa. Själbottnan itärannalta löytyi kaunis, rauhallinen ankkurilahti. Sadekin oli lakannut.
Arholmassa jäimme kylän lahdelle ankkuriin muutaman muun veneen kanssa. Kauppaan kävellessä niityt tuoksuivat myöhäisen elokuun auringolta. Tuuli oli kadonnut ja Ahvenanmeren ylitys meni moottoriajoksi. Maarianhaminasta siirryimme Stora Stegskärin suurenmoisten kallioiden suojiin. Iäkkäämpi oolantilaispariskunta ajoi veneellä vartavasten neuvomaan, mistä löytyy sopiva kiinnityspaikka. Tuli hyvä mieli. Juhlistimme aurinkoista päivää Aperol spritzillä.
Syyskuu oli alkamassa ja veneet vähenivät: Seglingessä olimme yksin ja Bärössäkin oli vain muutamia purjehtijoita lauantaista huolimatta. Kiersimme viimeisen viikon tuttuja ja hienoja satamia, jotka olivat jääneet muutamiksi vuosiksi väliin: Näsby, Berghamn, Stenskär, Dalskär, Helsingholm. Oli hieman haikea olo, menisi ehkä monta vuotta ennen kuin tulisimme tänne taas.
Kun lähdimme kesäkauden päättäjäisten jälkeen Nauvosta kohti Hankoa, oli sää niin märkä ja kolea kuin alkusyksystä vain voi olla. Viimeistä osuutta Hangosta Itä-Helsinkiin kirkasti jo viileäksi käynyt auringonpaiste. 11 tunnin purjehduksen jälkeen Ilmatar oli pitkästä aikaa Marjaniemen kotisatamassa.
Kesäpurjehduksella 2019 Itämerellä ja Kattegatilla lokiin kertyi kahdessa kuukaudessa hitusen yli 2000 meripeninkulmaaa.
Tässä vaiheessa emme tienneet, että lähtisimme reilun kuukauden päästä käymään vielä kerran Saaristomerellä…
