ITÄMEREN YLITYS
”Nähdään Bergenissä”, huikkasin laiturilla seisovalle Anna-Marialle. Puoliyö lähestyi, mutta kesäkuun lopussa riitti valoa. Olimme tankanneet HSS:n Liuskaluodolla ja suuntasimme merelle. Gastini Ari ja Uffe olivat ensimmäistä kertaa Ilmattarella. Tarkoitus oli purjehtia pysähtymättä Norjaan. Suoraan Suomesta tulevien koronakaranteenin pitäisi poistua viikon kuluttua.
Ensimmäinen yö merellä oli leppoisa: vaalea taivas ja kevyttä etelänpuoleista tuulta. Aamulla Hankoniemi hävisi näkyvistä kaukana styyrpuurissa. Vahdit pyörivät aluksi neljän tunnin rytmissä – minä yksin, Ari ja Uffe kahdestaan – mutta kevyessä kelissä ne pitenivät nopeasti viiteen-kuuteen tuntiin.
Aurinko porotti ja sinivalkoinen code-0 veti keulapuomin päässä sivuvastaiseen. Nyt olisi rauhallista syödä. Paistoin lohta ja parsakaalia ja tein salaatin. Juomaksi lasilliset Rieslingiä.
Illalla Ristnan ohituksen jälkeen nousi sankka sumu. Kun se hälveni, myös tuuli katosi. Jatkoimme yön koneella. Aamupäivällä Fårö tuli näkyviin lännessä. Teräväksi noussut aallokko hidasti luovimista kohtalaisessa vastatuulessa. Yöllä tyyntyi jälleen. Gotlannin itärannalla näkyi harvakseltaan valoja, taivaalla hehkui hohtavia yöpilviä. Kun Hoburg jäi taakse aamulla, harmaa pilviverho peitti taivaan. Luoteinen heräsi ja saimme hyvän sivutuulen.
Ennen Öölannin kärkeä tuuli kääntyi koilliseen ja voimistui. Alkoi sataa. Spiirasimme genuan ja jatkoimme täysmyötäiseen. Nousin vahtiin illan hämärtyessä, Ari ja Uffe painuivat punkkaan. Vene syöksyi kuohuen ja raskaasti keinahdellen eteenpäin vellovalla merellä. Paksut pilvet pimensivät yön, rahtilaivoja tuli vastaan runsaasti. Bornholmin salmessa keskituuli oli 17 m/s. Kun vauhti nousi surffeissa 15,5 solmuun, kohina oli korviahuumaava.
Aamun ensimmäisen valon myötä oli korkea aika ottaa isoon kaksi reiviä ja purkaa spiirapuomi. Gastit olivat nukkuneet huonosti. Kun Uffe konttasi keulakannelle ja Ari asettui hoitelemaan köydet, sujui operaatio kuitenkin hallitusti. Pian käänsimme Sandhammarenilta länteen muutamaa laivaa väistäen. Kömmin väsyneenä punkkaan ja jätin vähän virkeämmät jatkamaan Kullagrundetin suuntaan. Nukahdin matalan vesialueen nostattamaan levottomaan merenkäyntiin.
Falsterbohon tullessa olimme tehneet vuorokaudessa matkaa Hoburgista peräti 215 mailia. Kanavalla puhelin löysi kentän ja piippasi. Viesti oli ikävä: lähiomainen oli sairastunut ja Anna-Marian olisi jäätävä joksikin aikaa Helsinkiin. Myös Suomen koronatilanne oli heikentynyt ja Norjaan pääsy hankaloituisi pian. Pähkäiltyäni hetken päätin ottaa aikalisän. Käänsimme keulan Kööpenhaminaan. Norja saisi nyt odottaa.
KATTEGAT JA LIMFJORD
Kului puolitoista viikkoa ennen kuin Ilmatar jatkoi Kööpenhaminasta eteenpäin. Mukanani olivat nyt Anna-Maria, Anni ja Ohto. Kaupungin sekoittaneiden jalkapallon EM-kisojen hulina oli laantunut. Jazz-festareilta kantautuva musiikki saatteli meidät matkaan myöhäisen iltapäivän auringossa. Lämpimässä säässä kaikkien teki mieli Anholtin hiekkarannoille.
Tulimme illansuussa Juutinraumasta Kattegatille. Kummallakin puolella pyörähteli pinnassa pyöriäisiä, niitä oli yhteensä kymmeniä. Vähitellen tuli hämärää ja hiljaista, laivojakin näkyi tavallista vähemmän. Kevyissä tuulissa vajaan 80 mailin matka otti aikansa. Ankkuroimme aamupäivällä puolentoista kaapelin päähän rannasta viiden metrin syvyyteen.
Koska Norjaan meno tietäisi karanteenia, olimme päättäneet suunnata Limfjordin läpi Pohjanmeren puolelle. Vaihtelevien rajoitusten keskellä oli paras odottaa tilanteen kehittymistä. Anholt on kauniissa säässä oikea kesäparatiisi, ja me keskityimme nyt uimiseen ja snorklaamiseen. Tyynessä yössä ympärillä syttyi parikymmentä ankkurivaloa
Purjehdus Anholtilta Aalborgiin alkoi hyvässä sivuvastaisessa, joka heikkeni puolessa matkassa ja hävisi lopulta kokonaan. Aurinko porotti helteisesti Kattegatilla. Oli jo ilta, kun ohitimme Limfjordin matalien särkkien reunustaman suun. Emme ehtineet Aalborgin maantiesillan viimeiseen avaukseen kello yhdeksältä, joten jäimme yöksi sillan pieleen tanskalaisen veneen kanssa.
Aamulla avausta odotti parikymmentä venettä. Ensin aukesi maantiesilta ja puolen tunnin odottelun jälkeen myös rautatiesilta. Limfjord jatkuu tästä kapeana uomana matalien rantaniittyjen keskellä. Iso moottorivene oli oikaissut väylänmutkan varomattomasti. Miehistö tepasteli nyt säärensyvyisessä vedessä tiukasti pohjassa seisovan veneensä ympärillä. Saimme purjeet ylös ja jatkoimme hyvää vauhtia, tarkasti punaisia ja vihreitä viittoja seuraten.
Päivän mittaan purjehdussää vain parani. Pääsimme sopivasti nousemaan, luovimaan ei olisi mahtunut. Matalat rannat eivät vaimentaneet navakkaa luoteistuulta, mutta salmen kapeus esti aallokon muodostumisen. Kun vesi oli vielä ruskeaa, tuntui kuin purjehtisi järvellä. Rannalla laidunsi lehmiä ja lampaita, välillä näkyi kesämökkejä. Ennen Limfjordin leveämpiä kohtia oli vielä odotus nostosillan luona. Sitten edessä avautui vaahtopäinen selkä.
Pieni Livøn satama näytti täydeltä. Etsimme ankkuripaikkaa Furin itäisestä lahdesta, mutta syvemmällä oli jo monta venettä ja ulompana rauhattoman tuulista. Päädyimme lopulta Matilda Gustavan reissuilta tutun Nykøbingin suojaisaan sisäsatamaan. Sitä käyttävät myös kalastusalukset. Vierassataman palvelut löytyvät vähän matkan päästä Morsø sejlklubin puolelta.
Lyhyellä purjehduksella Nyköbingistä Strueriin Limfjordin selät näyttäytyivät kipakan tuulisina. Matalien rantojen välissä 15 m/s luoteesta nosti terävän aallokon ja valkoiset vaahtopäät peittivät vihreänä kuohuvan veden. Stuerista löytyi hyvä mutta tylsähkö satama. Me olimme täällä junayhteyksien takia: vähän alle neljä tuntia Kööpenhaminaan. Anna-Marian ja Ohton oli lähdettävä Helsinkiin.
.
POHJANMERI: ETELÄÄN
Kova luoteinen jatkui. Se tiesi vastatuulta, joten käytin Annin kanssa päivän Struerissa ruokaostoksiin ja veneen huoltoon. Sitten siirryimme parinkymmenen mailin matkan Thyborøniin. Vihdoin Pohjanmeren rannalla! Maininki huuhtoi jymisten heinikkoisten dyynien reunustamaa hiekkaa. Vesi oli suolaista ja kirkasta, se virtasi voimakkaasti vuoroveden rytmin mukaan edessä aukeavassa kapeassa Kanaalissa.
Huviveneille osoitettu allas jykevine perätolppineen on pohjoisimpana, suuren kalastaman perällä. Etelämpänä on rahtisatama ja telakka-alue. Pengersilta yhdistää saarekkeen Jyllantiin, Thyn puolelle kulkee Limfjordin yli lautta. Thyborøn on omintakeinen yhdistelmä merellistä luontoa, kalastusta, rahtiliikennettä, teollisuutta ja telakkatoimintaa. Mutkattomat rantaravintolat ovat täynnä lomapäiviä viettäviä turisteja.
Thyborønin Kanaalista kuulee joskus ikäviä kokemuksia. Kun Limfjordin vedet virtaavat ulos ja kohtaavat kapeikossa läntisen merenkäynnin, kohoaa aallokko huomattavasti. Me lähdimme satamasta kohtalaisessa tuulessa eikä edes voimakkaimman virran hetkellä, mutta meno oli hetken aikaa hyvin kuoppaista. Keulan yli kuohuvat aallot huuhtelivat koko kannen aina perään saakka.
Suuntaisimme mukavassa sivutuulessa rannikkoa etelään, mutta Anni-raukka ei meinannut toipua Kanaalin aiheuttamasta pahoinvoinnista. Autopilotti ohjasi puolipilvisessä säässä ja istuskelin kannella Jyllannin rannikkoa katsellen. Loputtoman dyynirivin takaa kohosi välillä kirkontorni, savupiippu tai tuulivoimalan pyörivät siivekkeet. Oli aution näköistä, harjanteiden rannan puolella ei juuri näkynyt merkkejä ihmiselämästä.
Hvide Sanden satamaa hallitsee kalatehtaan haju. Satama-allasta reunustaa karu betonibunkkeri, jossa kalaa käsitellään, ja sitä vastapäätä on kaksi pienen pientä laituria huviveneille. Köydet otti iloisesti vastaan tuttu nainen saksalaisveneestä, joka oli Thyborønissä vieressämme. Lisäksi oli norjalaispariskunta kahden lapsen kanssa. He kertoivat suuntaavansa seuraavana aamuna Hollantiin.
Muutama purjevene oli myös keskellä kylää sijaitsevalla sululla, joka johtaa Ringkøbing fjordille. Tämän muutaman metrin syvyisen murtovesialueen erottaa Pohjanmerestä pitkä kannas, Halmslandin dyynit. Kylän keskusta on vilkas turistikohde ja monista kahviloista avautuu näkymä juuri sululle. Kävelyretkellä laguunin puolella oli tyyntä ja hiljaista. Kuuluisat uimarannat eivät osuneet reitillemme.
Lähdimme Hvide sandista liki tyynelle merelle, eikä tuuli herännyt kunnolla koko päivänä. Noin 50 mailin matka Esbjergiin johtaa Tanskan läntisimmän kärjen Blåvandshukin ympäri. Matalikot jatkuvat kauas merelle, ja merkitty laivaväylä tekee tässä kohtaa reilun mutkan ulos. Aiemmin särkkien välistä johti pienemmille aluksille tarkoitettu oikoreitti, mutta merimerkit on nykyisin poistettu. Väylää reunustavat laajat tuulipuistot.
Esbjergin vanha vierassatama oli poistunut käytöstä ja uusi marina oli rakenteilla uuteen paikkaan. Puhelimella tavoitettu satamakapteenin antoi ajo-ohjeet ja pyysi vielä ilmoittamaan, kun olemme tunnin matkan päässä. Hän pyöräilisi vastaan. Voimakkaan vastavirran takia matkaan meni puolitoista tuntia, mutta kun pääsimme myrskyportin läpi korkeiden muurien ympäröimään satama-altaaseen, meitä oltiin ystävällisesti vastassa laiturilla.
Uusi vierassatama sijaitsee neljän-viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Tukevia laitureita lukuun ottamatta se oli vielä pelkkä rakennustyömaa. WC ja suihku löytyivät kontista, joka oli sijoitettu heinikkoislle aukealle puolen kilometrin päähän. Kauppojakaan ei ollut lähellä, mutta ainakin vene olisi täällä hyvässä turvassa viikon verran. Anni jäi venevahdiksi, kun lähdin Suomeen ottamaan toisen koronarokotuksen.
Kului reilu viikko ennen kuin palasin Anna-Marian kanssa Esbjergiin ja jatkoimme matkaa. Irrotimme köydet klo 23, kun vuorovesi oli kääntynyt ja suuntasimme pimeyteen. Sataman valot heijastuivat synkkiin pilviin. Navakka tuuli vihelsi takilassa ja keula nousi ja laski merenkäynnin tahtiin. Yksi reivi isoon ja käännyimme pois tuulesta sivuvastaiseen. Kun olimme vihdoin merellä, hehkuivat vaahtopäät fosforia. Ilmatar kiiti yhdeksää solmua etelään kohti 80 mailin päässä odottavaa Helgolandia
Aurinko porotti, kun ohjasin aallonmurtajalta sisään Helgolandin satamaan. Äkkiä Saksan lippu saalinkiin, meinasi unohtua, sitten vielä toinen aallonmurtaja-aukko Südhafeniin. Puolenpäivän aikaan riitti tilaa. Kiinnityimme Ostkajelle norjalaisen Swan 41:n kylkeen. Ravnin kippari oli liikkeellä yksin ja pohdiskeli, vieläkö säät olisivat suotuisat Espanjan purjehdukselle. Hafenamt laskutti kohtuullisen satamamaksun ja lisäksi pakollisen ”kylpyläveron”.
Helgoland on erikoinen paikka, Saksan ainoa ”valtamerisaari”. Nimitys on liioitteleva, mutta kuvaava. Merestä kohoavat pystysuorat, punaiset kallioseinämät ja tyrskyjen yllä liitelevät merilinnut luovat kaukaisen tunnelman. Päiväturistit täyttävät rantakadun, kauempana on rauhallisempi kylä ja taaimmat talot nousevat ylängölle saakka. Helgoland on edelleen verovapaa saari ja kaikkialla on tax free -myymälöitä.
