21.7.2024 Ithaka, Joonian saaristo
Ilmatar keinuu hiljaa ankkurissa, keula kohti merenselkää. Kaukana vastarannalla kohoaa mantereen autereisia kukkuloita. Aurinko paistaa niin kuumasti, että on pakko hakeutua varjoon. Perän takana jyrkät kalliot nousevat havupuiseen ryteikköön. Muutama vuohi laskeutuu varmoin askelin veden ääreen.
Varsinainen Kreikan purjehdus alkoi Välimeren ylityksen jälkeen Patrasta viikko sitten. Näin keskikesällä, vilkkaimman sesongin alussa Joonian saaristo on täynnä veneitä. Tässä kohtaa Ithakan itärantaa ei kuitenkaan ole muita näkyvissä. Meillä on villissä ankkuripaikassa ikioma poukama.
Kaksi päivää ennen lähtöä Patrasta Ohto ja Tuomas tulivat veneelle bussilla Ateenasta. Kaupungissa oli uuvuttavan kuuma, ilma ei tuntunut liikkuvan lainkaan. Sääennusteet varoittivat 36 asteen lämpötiloista.
Ostosten tekeminen piti ajoittaa iltaan, kun auringon polte oli hellittänyt. Satamasta ei saanut vettä. Ranskalaisveneen kippari kertoi löytäneensä vesiletkun puiston istutusten keskeltä. Kannoimme sieltä vettä veneelle kaksi kanisteria kerrallaan.
Lähtö viivästyi vielä päivän verran sekavan byrokratian vuoksi. Se edellytti kahta käyntiä viiden kilometrin päässä sijaitsevassa satamatoimistossa. Ohjeistus oli ristiriitaista eivätkä viranomaiset itsekään osanneet neuvoa, missä ja miten pakollinen veneilyvero maksetaan.
Lopulta leimat olivat paperissa, mutta järjestelmään jo kertaalleen syötetyt tiedot piti vielä lähettää uudestaan sähköpostilla rannikkovartiostolle. Toteamukseen ”It’s very complicated” sai vastaukseksi huokauksen ”Yes, we know”.
Kun pääsimme lopulta matkaan, jäimme ensimmäiseksi yöksi Dionin lahdelle mantereen tuntumaan. Seuraavana iltapäivänä saavuimme Odysseuksen myyttiseen Ithakaan.
Kauniilla Skhoinosinlahdella oli paljon veneitä. Sopiva ankkuripaikka löytyi pienen, kallioiden välissä olevan hiekkarannan kohdalta. Koska tilaa oli rajatusti ja pohja syveni nopeasti, seurasimme muiden mallia ja veimme ankkurista peräköyden rantaan. Kumivene ei ollut vielä pumpattu, joten Ohto ui köyden maihin ja sitoi sen sopivaan kallioon.
Lahden vesi oli lämmintä ja kirkasta. Haimme Ohton kanssa maskit ja snorkkelit ja pulikoimme hämärän tuloon asti.
Siirryimme Itkakassa toiseksi yöksi Vathyn kaupungin lahdelle. Se oli melko täynnä veneitä ja jäimme suosiolla vähän ulommaksi ankkuriin. Tuuli puhalsi korkeiden kukkuloiden välissä navakkana ja kuumana. Illan suussa kävimme kumiveneellä kaupassa ja myöhemmin rantaravintolassa.
Kun palasimme puolenyön aikaan ankkuripaikalle, veneen sisällä tuntui aivan liian kuumalta nukkumiseen. Viritimme makuusijat kannelle.
Olimme jo suuntaamassa Ithakasta etelään, kun yllättäen tämä pieni sorapoukama houkutteli jäämään vielä kahdeksi yöksi. Kävimme ensin keula edellä tutkimassa syvyyden ja varmistamassa karikot. Sitten laskimme keulasta 60 metriä ankkuriketjua rantaa kohti peruuttaen ja veimme perästä rantaköyden maihin.
Vaikka paikka on varsin suojaton, vallitseva luoteistuuli ei osu tähän. Ilmatar on pysynyt turvallisesti paikoillaan kuuden metrin syvyydessä, keula kohti satunnaista maininkia.
Juhlistimme vielä lyhyttä vierailua kauniissa Joonian saaristossa Ohton järjestämissä rantabileissä eilen illalla. Grilli tarjosi tonnikala-feta-gyroja, musiikista vastasivat Ini Kamoze ja Damian Marley.
28.7.2024 Hania, Kreeta
Pahin kuumuus alkaa hellittää Kreetan Haniassa, kun aurinko lähestyy horisonttia. Matkailijat vaeltavat laiturilla vanhojen venetsialaisten rakennusten editse, Ilmatar on sulautunut osaksi turistinähtävyyttä, kaupungin satamaa.
Yhteensä kaksi viikkoa on kulunut Kreikan vesillä. Tuomas palasi tänään Helsinkiin, jatkamme tästä kolmistaan Kreetan pohjoisrannikkoa kohti Rodosta.
Purjehdus Joonian saaristosta etelään alkoi kevyellä kryssillä. Ohitimme pari isoa meressä kelluvaa kilpikonnaa. Välillä tuuli tyyntyi ja tarvittiin konevoimaa. Kefalonian ja Zakinthoksen välisestä aukosta puhalsi taas navakasti, ja pääsimme pitkän rupeaman sivutuulessa kahdeksaa-yhdeksää solmua.
Illan tullen tuuli kääntyi peräntakaiseksi, ja laskimme codella hiljaa myötäiseen. Muutama laiva tuli vastaan.
Täysikuu nousi valaisemaan lämmintä yötä. Oikealla avautui aava meri, vasemmalla näkyivät Peloponnesoksen tällä kohtaa matalan rannikon valot.
Ohjasimme puoliltapäivin kunnon kallistuksessa Pyloksen edustan kapeasta aukosta Navarinonlahdelle. Tuuli oli voimistunut ja ainoat suojaisat ankkuripaikat löytyivät lahden pohjoispäästä, kaapelinmitan päästä hiekkarannasta. Liityimme parinkymmenen muun veneen joukkoon.
Seuraavana päivänä siirryimme lahden etelärannalle, Pyloksen kaupungin satamaan. Herätimme hilpeyttä muutamassa veneessä laskemalla pohjolan tyyliin peräankkurin ja kiinnittämällä tyynesti keulan laituriin. Muut sitä vastoin olivat paikalliseen tapaan laskeneet ankkurin keulasta ja kiinnittyneet laituriin perä edellä.
Tarkoitus oli vain käydä kaupassa ja tankata polttoainetta sekä vettä. Dieseltankilla varustettu lava-auto saapui puolen tunnin kuluttua puhelinsoitosta. Myös kauppa löytyi läheltä. Mutta vesipiste oli lukittu ja avaimen haltija oli lähtenyt keskipäivällä kotiin – oli kuulemma liian kuuma odotella veneitä. Lopulta venevuokraamon henkilökunta suostui täyttämään kaksi kymmenen litran kanisteria. Mutta emme saisi kertoa asiasta eteenpäin, sillä tällainen oli ”laitonta”.
Irrotimme köydet illan pimentyessä. Täältä oli matkaa Kytheran saarelle noin 80 meripeninkulmaa. Se oli kevyissä tuulissa liian pitkä matka päiväpurjehdukselle. Mutta muutenkin oli mukava olla merellä tähtitaivaan alla lämpimässä yössä. Aurinko ei korventanut ja alusten kulkuvalot näkyivät jo kaukaa.
Lähestyimme aamupäivällä Kytheraa hyvää vauhtia tasaisen navakassa tuulessa. Olimme tulossa Joonianmereltä Egeanmerelle, ja täällä puhalsi pohjoinen meltemi. Sisäänajo satamaan oli suojan puolella, mutta se ei tarkoittanut suojaisia olosuhteita vaan päinvastoin erittäin kovia puuskia. Jyrkkärinteiset kukkulat voimistivat ja kääntelivät ilmamassoja niin, että tuulimittarin viisari heilui villisti 15 ja 40 solmun välillä eikä puuskan suuntaa arvannut etukäteen.
Kytherassa ankkurointisyvyys on kymmenisen metriä. Pohja on tasaista ja pitävää hiekkaa, ja vesi niin kirkasta, että on helppo tarkastaa oman ankkurin tilanne.
Satamalahtea reunustavat jyrkät kalliot, joiden juurella on muutama luola snorklattavaksi. Korkealla kukkulan päällä seisoo 1200-luvulta peräisin oleva venetsialainen linna. Lahden toisella puolella on laivalaituri, jossa on jonkin verran tilaa myös purjeveneille, ja sen takana ravintoloiden täyttämä rantakatu.
Lähdimme merelle puolenyön aikaan, Haniaan oli matkaa 65 mailia. Kreetan vuoret tulivat näkyviin aamuauringossa.
Kun tulimme satamaan keskipäivällä, se oli sopivasti tyhjimmillään. Satamakapteeni huikkasi meille oikean paikan. Laskimme taas ankkurin perästä ja kiinnitimme keulan laituriin. Näin oli jo tehnyt yksi toinenkin vene. Se oli ruotsalainen.
5.8.2024 Rodos
Rodoksella on paahtavan kuuma. Rauhallisten ankkuripaikkojen jälkeen turistikaupungin vilinä tuntuu kaoottiselta. Tarkoitus on jättää Ilmatar tänne kahdeksi viikoksi Suomessa käyntiä varten, kun Ohtolla alkaa koulu. Anni ja Jere ovat tulossa venevahdeiksi.
Haniasta lähdön jälkeen purjehdimme vajaan vuorokauden Kreetan pohjoisrannikkoa itään. Yöllä puhalsi kevyesti luoteesta, päivällä tuuli voimistui vähän. Code alkoi vetää mukavasti keulapuomin päässä, eikä enää ollut liian kuuma.
Oikealla näkyi Kreetan autereinen rannikko, vasemmalle jäi Dian kallioinen saari. Saavuimme iltapäivällä Agios Ioanniksen – eli Pyhän Johanneksen – niemimaan kärkeen, missä jyrkkärinteiset vuoret nousevat suoraan merestä.
Kuten olimme ounastelleet, niemen kärjessä tuuli äityi hurjaksi. Ohjasimme Spinalongan matalaan laguuniin 30–40 solmun puuskissa aivan pieneksi rullatulla genoalla.
Laguunin ensimmäinen lahdelma tarjosi aluksi mukavan suojan. Seuraavana päivänä meltemi ylsi jo ankkuripaikkaan, jossa puhalsi nyt luoteesta 15 m/s.
33 kg Rocna pysyi tiukasti paikoillaan kuuden metrin syvyisessä savipohjassa 40 metrin ketjun päässä. Mutta odotimme turhaan rauhallisempaa hetkeä käydä retkellä karujen kallioiden ympäröimällä rannalla. Aallot pärskyivät kivikkoon niin, ettei tuntunut järkevältä lähteä kokeilemaan rantautumista kumiveneellä.
Läheisen Agios Nikolaoksen marinasta löytyi laituripaikka yhdeksi yöksi. Halusimme nähdä monen kehuman sataman myös sen kannalta, voisiko veneen jättää sinne pidemmäksi ajaksi.
Kaupunki vaikutti mukavan rauhalliselta. Kävimme syömässä paikallisten täyttämässä kortteliravintolassa. Pöydät ja tuolit oli levitetty jalkakäytävälle ison puun alle. Saimme hyvän ja huokean illallisen arkisen tunnelmallisessa miljöössä.
Viimeiseksi yöksi Kreetalla palasimme vielä Spinalongan niemelle, mutta tällä kertaa sen merelle aukeavalle itärannalle. Pensaikkoa kasvavien liuskeisten kallioiden väliin jää miltei kaikkiin ilmansuuntiin suojainen pieni lahti. Vesi on kristallinkirkasta ja rannat oiva paikka snorklaamiseen.
Lahteen tuli lyhyeksi aikaa ankkuriin myös turistiveneitä — sekä moottoriveneitä että katamaraaneja — joiden retkeläiset hyppivät kannelta uimaan. Illan tullen viimeisetkin jatkoivat matkaa, yöksi ankkuriin jäi vain kaksi muuta venettä.
Illan hämärtyessä Ohto hoiteli kannella grillimestarin virkaa. Auringon paahde oli poissa, mutta lämpöasteita oli edelleen 30. Tuttuun tapaan nukuimme taas ulkona.
Heräsimme ensimmäisiin auringonsäteisiin. Lähietäisyydellä paikallinen mies istui ongella pienessä veneessään. Kömmimme vaivihkaa sisään ottamaan vielä pienet torkut.
Purjehdus Kreetalta Rodokselle Karpathoksen pohjoispuolelta otti kevyissä tuulissa reilun vuorokauden. Alkumatkasta code veti sivutuulessa tasaisesti kuuden solmun vauhtia. Jäimme ihastelemaan auringonlaskua siltakannelle iltadrinkkien kanssa.
Oli uudenkuun aika. Yön pimennyttyä tähtitaivas hehkui poikkeuksellisen kirkkaana. Ensimmäisiä Perseidien tähdenlentoja leimahteli jo, vaikka maksimi on vasta 12. elokuuta.
Yö oli hiljainen, ei juurikaan laivoja. Vuoristoisen Karpathoksen valot näkyivät kaukana oikealla, pienen kalliosaaren Astakidan loisto tuikki vasemmalla. Aamuyöstä tuuli kääntyi perän taakse ja jouduimme jiippaamaan pari kertaa ennen auringonnousua.
Tulimme tänne Rodoksen marinaan puolenpäivän aikaan. Laituripaikka oli varattu valmiiksi jo hyvissä ajoin kahden viikon pysähdystä varten. Lento Helsinkiin lähtee huomisiltana.
Vähän jo askarruttaa, miltä Suomen loppukesä tuntuu. Kahdeksaan viikkoon emme ole nähneet vesisadetta, hädin tuskin edes pilviä taivaalla.
3.9.2024 Kalymnos, Dodekanesia
Juomme aamukahvia ja ihmettelemme, mihin olemme tulleet. Kun ankkuroimme yöllä pimeässä, näkyvissä ei ollut kuin muutama pyydyksen merkkivalo tulosuunnassa ja yksi ankkurivalo syvemmällä poukamassa. Välillä autojen ajovalot kiertelivät aavemaisesti rinteitä yläpuolellamme.
Päivänvalo paljastaa karun maiseman. Autiot kalliorinteet ympäröivät lahtea kolmelta suunnalta. Toinen vene, Kreikan lippu perässä, on edelleen ankkurissa lähellä pientä hiekkarantaa.
Olemme olleet viikon merellä. Lähtö Rodokselta parin viikon Suomen reissun jälkeen viivästyi moottoriongelman takia. Startti kävi, mutta kone ei käynnistynyt. Suodattimen vaihto ja ilmaus eivät auttaneet. Kun polttoainetta ja sähköä tuli normaalisti, aloin epäillä, että pysäytyksen solenoidiventtiili on jumiutunut sammutusasentoon. Venttiiliin ei kuitenkaan päässyt käsiksi, se oli pahassa paikassa laturin takana.
Koska en tiennyt tuollaisen venttiilin korjaamisesta mitään, kysyin apua marinan toimistosta. Sieltä luvattiin, että mekaanikko tulee seuraavana päivänä, puolenpäivän jälkeen. Mies tuli iltamyöhään laiturille, kysyi ongelman luonnetta ja sanoi tulevansa seuraavana iltapäivänä takaisin. Hän palasi seuraavana iltana, katseli moottoria metrin päästä ja totesi jälleen tulevansa uudestaan. Kolmannella kerralla hän kertoi tietävänsä vian. Pumppu pitää irrottaa ja viedä verstaalle. Kun kysyin hämmästyneenä, missä hän uskoo vian olevan, mies kohautti olkapäitään ja lähti.
Marssimme ensimmäiseksi aamulla toimistoon selvittämään, mistä oikein on kyse. Vaikka tiedustelimme asiaa hyvin kohteliaasti, virkailija loukkaantui silminnähden epäilyksistä. Homma alkoi selvitä, kun juttelimme monesti Rodoksella vierailleen suomalaisveneen kipparin kanssa. Ei mies mikään mekaanikko ollutkaan, pikemmin yleismies Jantunen, joka tarvittaessa tilaa veneille teknistä apua. Me emme nähneet hänestä tämän jälkeen vilaustakaan.
Kokemuksesta sisuuntuneena irrotin vielä kerran hallintapaneelin sähköt ja koputtelin vasaralla solenoidiventtiiliä. Kun painoin starttia, kone käynnistyi saman tien. Huh huh – jälleen kerran oli oma apu paras apu.
Lähdimme matkaan kevyissä tuulissa. Rodoksen marinasta on noin 25 mailia Symin saaren lähimpiin lahtiin. Matkalla täytyy koukata hieman etelään, ettei ylitä Turkin aluevesirajaa.
Panormitiksenlahden suojaisemmassa pohjoispäässä oli kymmenkunta venettä. Enempää sinne ei kunnolla mahtunut, joten ankkuroimme lahden eteläpäähän, vanhan luostarin edustalle. Ankkuri tarttui heti kuuden metrin syvyiseen savipohjaan.
Aivan luostarin edessä on pieni satama, johon yhteysalukset kiinnittyvät. Kerran päivässä Dodekanisos Saewaysin sinivalkoinen autolautta laskee keula-ankkurin ja peruuttaa laituriin. Luostarin barokkityylisen tornin kellot soivat monta kertaa tunnissa ja muistuttavat ajan kulusta. Autolautan saapuminen huomioidaan erityisen pitkällä kilinällä.
Koska meltemi voimistui kovaksi, jäimme Symille vielä kahdeksi yöksi. Aamuherätyksestä huolehti rannalla kiekuva kukko.
Jatkoimme Symiltä eteenpäin vastatuulessa. Ennustetun luoteisen sijaan puhalsi navakka läntinen. Tämän olisi voinut ennakoida: Turkin rannikolta Egeanmereen pistävä pitkä, vuoristoinen Datçan niemimaa kääntää meltemin rannikon suuntaiseksi.
Neljän tunnin luovimisen jälkeen päätimme suunnata Tilokselle. Tällä tuulella Gyalin ankkuripaikka oli suojaton, Nisiros tarjosi vain tuulisen sataman ja Kosille ehtisimme vasta pimeässä.
Tiloksella ankkurointi onnistui kolmannella yrittämällä. Kaksi kertaa jouduimme kelaamaan 60 metriä ketjua ylös. Pito löytyi vasta kun ankkuri osui täsmällisesti 12 metrin syvyisestä pohjasta erottuvalle hietikolle. Illan mittaan muille tulijoille kävi aivan samoin: pari turhaa yritystä ennen kuin tärppäsi. Yhden turkkilaisveneen ankkuri alkoi luistaa vielä yön pimeydessä.
Katselin vähän kadehtien muutamaa venettä, jotka olivat ankkuroineet hyvän matkaa sataman pohjoispuolelle, komeiden kalliojyrkänteiden alle. Keula osoitti tukevasti merelle, perästä oli vedetty pitkä rantaköysi maihin. Ensi kerralla tuonne!
Reilun 30 meripeninkulman matka Tilokselta Kosille kävi työstä, kun navakka, iltapäivällä ajoittain kovaksi yltynyt meltemi puhalsi suoraan vastaan. Luovimme Datçan niemimaan länsikärjen ja Nisiroksen välistä. Saari on yhä aktiivinen tulivuori.
Kosin länsikärki Kefalos kiertyy suojaamaan sen eteläpuolista, laajaa lahtea. Ankkuroimme Kamarin sataman edustalle. Hiekkapohja piti hyvin parin kaapelinmitan päässä rannasta, viiden metrin syvyydessä. Paikalla oli vain muutama matkapurjehtija. Kauempana rannasta seisoi ankkurissa yksityinen laiva nimeltä Blue, netin tietojen mukaan Arabiemiraattien sheikki Mansourin alus.
Rantautuessa kumiveneen sai kätevästi kiinni pieneen ponttoonilaituriin. Arkisella rankakadulla baarit houkuttelevat brittituristeja: jalkapalloa suurelta skriiniltä, ruoaksi fish and chips. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme laivalaiturin tienoilta viihtyisän ravintolan, jonka listalla oli vain perinteistä kreikkalaista. Tilasimme mezet, joukossa kesäkurpitsa- ja lammaspyöryköitä ja luonnollisesti tzatzikia.
Kahden Kamarissa vietetyn yön jälkeen kiersimme Kosin länsikärjen rapautuneet jyrkänteet. Kohtalainen luoteistuuli antoi mukavan sivuvastaisen kohti Kalymnosta.
Auringon laskiessa tulimme Vlyhadian pienelle, suojaiselle lahdelle. Yllättäen pohjukka olikin täynnä veneitä, ja lahden keskellä oli aivan liian syvää ankkuroimiseen. Myöskään viereinen Kalymnoksen kaupungin satama ei nyt houkutellut. Viimeiseksi yöksi ennen telakalle menoa halusimme kunnon ankkuripaikan.
Oli jo pilkkopimeää, kun Kalymnoksen kaakkoiskärjen kierron jälkeen saavuimme tänne Aktinlahdelle. Ohjasimme varovaisesti sisään tutkan avulla, tarkkaillen samalla lukuisia pyydysten merkkivaloja.
Nyt aamulla voi olla tyytyväinen vaivannäköön. Ympäröivät kalliot hehkuvat auringossa ja kirkas vesi kutsuu souturetkelle. Täällä on aivan oma rauha etäällä kaupungin ja lauttasataman melskeestä.
8.9.2024 Partheni, Leros
Neljä päivää on kulunut Ilmattaren nostosta maihin Artemis-telakalla. Tulimme Partheninlahdelle illan jo pimennyttyä ja kiinnityimme ohjeiden mukaisesti telakan poijuun. Aamupäivällä, ennen kuin tuuli oli ehtinyt voimistua, genua oli laskettu kannelle.
Täällä veneet nostetaan vedestä traktorin vetämällä lavetilla. Ajoimme kyljen kiinni pieneen ponttoonilaituriin, sen jälkeen telakan väki hoiti loput. Kun rungon painepesu oli valmis, kävimme toimistossa allekirjoittamassa pari viikkoa aiemmin tehdyn sopimuksen. Sitten saatoimme jo huokaista helpotuksesta: nosto täysin vieraalla telakalla oli sujunut ammattitaitoisesti.
Veneen talvikuntoon laitossa riittää hommaa. Iltapäivän kuumuudessa on pakko pitää taukoa. Illalla töitä on jatkettu pimeän tuloon asti.
Ilmatar on yhtä aikaa suursiivouksen ja kausihuollon tyyssija. Työkaluja, pesuaineita ja rättejä on kaikkialla. Kaidevaijereilla kuivuvat lakanat ja pyyhkeet. Veneen alla roikkuu puhdistettuja fendareita. Annkuri on laskettu maahan ja aseteltu ketjun kanssa siististi lavan päälle.
Toisin kuin Algarvessa, täällä takilasta irrotetaan turvallisuussyistä kaikki purjeet. Tilaisuuden tullen pesimme isopurjeen ja genuan tähän tarkoitukseen varatulla alueella. Samassa paikassa pesimme myös puomipeitteen ja sprayhoodin. Siellä kuivuivat myös pesutuvan koneissa pyörineet patjanpäälliset ja tyynyt.
Artemis-telakka sijaitsee Leroksen pohjoispäässä, saaren pienen lentokentän vieressä. Matkaa lähimpään kaupunkiin Agia Marinaan on noin kahdeksan kilometriä. Lähellä ei ole ruokakauppoja, mutta pääsimme ostoksille, kun ystävällinen ruotsalaispurjehtija tarjosi meille autollaan saarikierroksen. Pientä helpotusta eväiden hankintaan tuovat leipomon ja hedelmäkaupan pakettiautot, jotka käyvät telakalla monta kertaa viikossa.
Ympärillä levittäytyvät karut kukkulat, lähempänä kasvaa pensaikkoa. Välittömästi aidan toisella puolella käyskentelee rauhallisia vuohia ja kovaäänisiä aaseja. Kun istuu keittokatoksen penkille, levittää eväät pöydän ääreen ja kuuntelee maalaiselämän ääniä, tuntuu tosiaan siltä, että merielämä on jäämässä vähäksi aikaa taakse.
Ilmattaren vesillelaskusta Portugalin Lagosissa on tulossa kolme kuukautta. Sen jälkeen lokiin on kertynyt 2347 meripeninkulmaa. Välimeren ylitykselle lähdimme juhannuksen jälkeen Portimãosta. Purjehdus Kreikassa alkoi heinäkuun puolivälissä. Kreikan kierroksella, matkalla Patrasta Joonian saariston ja Kreetan kautta Dodekanesiaan maileja on tullut 688.
