25.6. Bergen
Ilmatar on päässyt vihdoin merille. Reissu alkoi suoraan Hernesaaresta Lindgrenin telakalta. Ensimmäinen legi vei Helsingistä Bergeniin.
Tarkoitus on jatkaa täältä Norjan rannikkoa niin pitkälle pohjoiseen kuin aikataulu ja säät sallivat. Elokuun alussa on palattava takaisin näille tienoille, sillä suunnitelmana on purjehtia edelleen Skotlannin ja Irlannin länsirannikon kautta Espanjaan ja Portugaliin. Matkan varrella on myös päätettävä telakka, jonne Ilmatar nostetaan ensi talveksi. Aikaa on järjestetty lokakuun alkuun saakka.
Purjehdus Suomesta Norjaan sujui käytännöllisesti katsoen ilman pysähdyksiä. Kööpenhaminan kohdalla hidastettiin sen verran, että kaksi gastiamme pääsivät laiturille. Jatkoimme sitten kahdestaan kohti Bergeniä. Norjan eteläkärjen jälkeen pideltiin muutama tunti kovaa luoteistuulta Hidran kirkonkylän lahdella. Loppu oli matkantekoa.
Lokiin kertyi 1058 meripeninkulmaa, aikaa kului 8 vrk 8 t.
Ilmat olivat enimmäkseen poutaisia. Aurinko paistoi useimpina päivinä ja matkan alkupuolella oli hetkittäin kesäisen lämmintä. Loppumatkasta sää kylmeni hyytäväksi.
Kesäkuun valoisaa yötä väritti Pohjois-Itämerellä oranssinpunaisena nouseva täysikuu. Etelä-Itämerellä 55˚ N tuli öisin selvästi pimeämpää. Lopuksi palattiin lähtöpaikan päivän pituuteen, sillä Bergen sijaitsee Helsingin korkeudella.
Tuulet olivat vastaisia, mutta pääsimme etenemään melko suoraan ensin Gotlannin länsipuolelta ja sitten Öölannin itäpuolelta. Juutinrauman jälkeen luoteistuuli alkoi voimistua. Ylitimme Kattegatin tiukasti tuuleen Ruotsin rannikon suuntaisesti. Göteborgin saariston edustalla matala meri, voimakkaat virrat ja Skagerrakilta kiertyvä maininki synnyttivät hurjan merenkäynnin.
Raskaan yön jälkeen keli rauhoittui Skagerrakilla ja aurinko kuivatti märkiä kamppeita. Lindesnesin kohdalla kylmä rintama voimisti tuulen hetkeksi uudelleen, mutta Pohjanmeren puolella olosuhteet olivat onneksi paljon helpommat. Stavangerin redin jälkeen käännyimme Kvitsøyltä Haugesundin ohittavalle sisäväylälle.
Viimeisenä kylmänä yönä ennen Bergeniä kuljimme karun ulkosaariston poikki pitkin Hardangevuonon suulta lähtevää Nyleiaa. Ehdimme parahiksi Vågenin satamaan vastaanottamaan Helsingistä saapuvan Ohton. Viikon vajaa 14-vuotias matkusti ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille.
Matka jatkuu nyt kolmestaan kohti Pohjois-Norjaa. Lähtö on osunut lauantaiksi. Juhannuspäivästä täällä ei ole mitään tietoa, mutta sää on yllättäen helteinen.
9.7. Rørvik
On ensimmäinen sateeton päivä tällä viikolla. Harmaa ja märkä Rørvik on tullut turhankin tutuksi. Ensin odotettiin maanantaita, jotta päästiin naapurisaaren telakalle näyttämään moottorista irrotettua vesipumppua. Akseli ja laakeri paljastuivat viallisiksi. Sitten odotettiin uuden pumpun saapumista. Välillä käytiin Trondheimissa pikalautta-paikallisbussi-juna-yhdistelmällä ja saatettiin Ohto kotimatkalle.
Onneksi 380 meripeninkulman matkaan Bergenistä Rørvikiin mahtui paljon muutakin.
Suuntasimme Ytre Sulan jälkeen rannikkoreitin asemesta ulos merelle. Yksinäisiä yövahteja on helpompi valvoa avomerellä kuin saariston kiemuraisilla väylillä. Kun aamuaurinko värjäsi taivaan punaiseksi, rannikolta erottui Aldenin saarella kohoava vuori Norskehesten.
Avomerellä on yleensä myös paljon paremmin tuulta kuin korkeiden saarten välisissä salmissa. Pääsimmekin laskemaan kohtalaisessa myötätuulessa pohjoiseen. Jyrkän rannikon vaikutus ulottuu kuitenkin kauas merelle. Pahamaineista Stattin niemimaata kiertäessä nousi hetkessä 16 m/s puhuri.
145 mailin purjehduksen jälkeen löysimme kahdeksi yöksi kauniin ankkuripaikan Gurskøyan luoteiskärjestä Tjørvågista. Ohto virvelöi makrilleja, jotka paistettiin saman tien pannulla. Useampikin paikallinen meloja kävi uteliaana juttusilla.
Huomasimme, että jäähdytysvesipumppu tiputti vettä ja päätimme siksi pysähtyä vielä viereisessä Ålesundissa ennen lähtöä pidemmälle. Kun lähestyimme kaupunkia avoimen Norjanmeren puolelta, tyynen vedenpinnan rikkoivat yllättäen kymmenet isot evät ja tummat selät. Handbook of Whales, Dolphins and Porpoises -opaskirjan avulla määritimme merinisäkkäät pallopäävalaiksi (engl. pilot whale).
Olimme tuskin kiinnittyneet Ålesundin vierassataman laituriin, kun avulias moottoriveneilijä soitti jo tutulleen Volvo-Pentan huollossa: täällä on suomalaisvene, joka tarvitsee vesipumpun tiivistesarjan. Rahtiliikennettä haittaavasta lakosta huolimatta saimme tiivisteet ajallaan ja asennuskin näytti onnistuneen.
Toiveena oli ehtiä vuorokaudessa Frøian ohi Haltenin majakkasaarelle Froanin saariston pohjoispäähän. Tuuli oli kuitenkin vastainen ja karikkoisen Hustadvikan ohitus hidasta. Aamun tullen, sadan mailin purjehduksen jälkeen, päätimme jäädä ankkuriin Trondheimsleialle Taftøyan suojiin.
Oli aurinkoinen sää ja Ohton syntymäpäivä. Poika sukelsi rapuja, meritähtiä ja merisiilejä 16-asteisessa vedessä. Ilta hämärtyi tyynenä ja tunnelmallisena.
Ylitimme Foldan laajan avovesialueen kevyissä vastatuulissa. 120 mailin purjehduksen jälkeen Rørvikiin johtavassa Nærøysundissa moottorin lämpömittari nousi yllättäen punaiselle. Pakoputkesta ei tullut vettä, joten ei auttanut kuin sammuttaa kone ja selvitä purjeilla. Muutama venda satama-altaassa ja saimme kyljen kiinni polttoainelaiturin taakse.
Nyt kun viikko on vierähtänyt Rørvikissä, on uusi vesipumppu paikallaan ja kone käy niin kuin pitää. Moottoriongelmat ovat kuitenkin syöneet aikataulua niin, että suureksi harmiksemme on luovuttava haaveesta ehtiä Nordkappiin saakka. Mutta pääsemme vihdoin jatkamaan matkaa.
Suurten vuonojen leimaama rannikko on jäänyt taakse ja edessä odottaa rikkonaisempi Helgeland, jonka saaristot ja vuoret jatkuvat napapiirin tuolle puolen.
12.7. Nordfjordsvågen
Ilmatar on ylittänyt napapiirin. Sitä kelpaa juhlistaa jylhässä vuonossa. Suojaisen ankkurilahden vastarannalla karut rinteet nousevat kilometrin korkuiselle, terävälle huipulle. Takana levittäytyy massiivinen metsäinen rinne. Mantereen puolella kimmeltää Svartisen-jäätikkö. Vuoripurot solisevat. Lahti pysyy tyynenä, kunnes rinteiltä laskeutuu yllättäen äkäinen puuska. Fallvinder, sanovat norjalaiset.
Olemme tulleet Rørvikistä kahdessa päivässä 135 mailia. Vuoret ovat muuttuneet korkeammiksi ja jyrkemmiksi ja monilla huipuilla näkyy lunta. Rannikko on laajentunut pirstaleisten saaristojen leveäksi vyöksi, eikä avointa Norjanmerta ole näkynyt kuin pilkahduksina ulkosaarten välistä.
Rørvikin jälkeen ohitetun Lekan rannat olivat meren puolella äärimmäisen karut ja suojattomat, mutta mantereen puolella näkyi vihreiden niittyjen ympäröimiä kyliä. Vähän myöhemmin näkyviin tuli saariston keskellä kohoava Torghatten, jonka huipulla on reikä: sopivasta kulmasta katsottuna vuoren läpi loistaa pyöreä pala taivasta.
Puolen yön lähestyessä etsimme ankkuripaikkaa Brønnøysundin pohjoispuolelta Straumøyalta. Suojaisimmat paikat oli kutenkin varattu ja jatkoimme matkaa. Hamnøyan luoteispuolella Slåttøyan suojissa on houkutteleva pikkulahti, mutta sen viereen oli noussut kirkkaasti valaistu kala-allas.
Oli kaunis yö ja päätimme jatkaa vielä pari tuntia. Aamuyön auringon haihduttaessa vuorilta laskeutuvat pilvet ankkuroimme Slåtterøyan ja Hestøyan väliseen kapeaan salmeen. Kummallakin puolella levittäytyivät vehreät niityt, kauempana koillisessa näkyivät Alstan saaren seitsemän huippua.
Sjuv søstre -vuoria ohittaessa Alstenfjordilla puhalsi lounaasta ja laskettelimme pelkällä genualla myötäiseen. Aina kun väylä kapeni korkeiden saarten välissä, navakka tuuli voimistui kovaksi.
Pilvet ympäröivät kilometrin korkuisia vuoria. Kauas meren puolelle jatkuvasta saaristosta kohosi siellä täällä kummallisen muotoisia huippuja.
Muita kulkijoita kylmässä illassa ei juuri näkynyt, vain muutama yhteysvene ja yksinäinen rahtilaiva.
Nordfjordsvågenissa on nyt yllättäen helteistä pitkään jatkuneen kylmän jakson jälkeen. Soudamme rantaan ja kahlaamme kirkkaassa vedessä. Laskuvesi paljastaa laajan hiekkarannan täynnä simpukankuoria.
Ympärillä avautuvat lumoavat maisemat ja kesätuuli kohisee tunturikoivikoissa. Tässä säässä täältä ei tekisi mieli lähteä mihinkään. Mutta meillä on matkaa tehtävänä, ja sitä paitsi illaksi on jo ennustettu kylmää ja sateista.
20.7. Gaukværøya
Olemme odottaneet keskiyön aurinkoa siitä saakka, kun ohitimme Bodøn ja tulimme Vestfjordille, siis viikon verran. Yöttömän yön tilalla on pikemminkin ollut päivätön päivä, siitä ovat pitäneet huolen synkkä pilviverho ja sateen loputon harmaus.
Viikon odotus on nyt lopulta palkittu. On keskiyö ja aurinko paistaa avomeren reunalla sijaitsevan Gaukværøyan pienessä lahdessa. Parin sadan metrin korkeuteen kohoava kalliorinne vieressämme on värjäytynyt tulipunaiseksi. Atlantin maininki jymisee ulkoluotoihin, joiden suojissa Ilmatar keinuu kevyesti ankkurissa.
Kylmän ja märän keskellä sään selkeneminen on ollut aina pienen juhlan aihe. Kun aurinko on lämmittänyt tuplavillakerrastoissa palelevia jäseniä ja maisema on avautunut kauas ja korkealle, on hetken aikaa tuntunut siltä, ettei hienompia purjehdusvesiä ole olemassakaan.
Bodön pohjoispuoleisen Saltenin rannikon vuoristoisista maisemista emme rankkasateessa nähneet paljonkaan, ja ankkurissa teki ensimmäisenä mieli päästä sisään lämmittelemään. Päivälämpötila ei juuri noussut kymmenen asteen paremmalle puolelle.
Ylitimme Vestfjordin kun tuuli kääntyi suotuisaksi. Emme kuitenkaan pysähtyneet Lofooteille vaan jatkoimme kapean Raftsundetin kautta Vesterålenin vesille, Langøyan ja Andøyan syrjäisiin maisemiin.
Etsimme valaita Bleikin syvänteen ääreltä, Andenesin ulkopuolelta. Merinisäkkäitä ei näkynyt, mutta tunnelma oli pysäyttävä. Oli vain Atlantin aavaa hiljaisuutta Jäämeren tuntumassa myrskylintujen, lunnien ja suulien seurassa.
69˚ 22’ N, 15˚ 47’ E käänsimme keulan takaisin etelään. Helsingistä lähdön jälkeen lokiin oli kertynyt tasan 1800 meripeninkulmaa.
Vesterålenia hallitsevan Langøyan lukemattomista syvistä lahdista löytyy hyviä ankkuripaikkoja sekä aallonmurtajan suojaamia kalastajakyliä. Ankkurointia vaikeuttaa monesti suuri- ja kovalehtinen kelppi, mutta toisaalta kirkkaissa vesissä hiekkapohja näkyy yli kymmenen metrin syvyydestä.
Langøyan sisällä olevassa Skipnesissä pääsimme yllättäen norjalaiseen saunaan. Kesänviettopaikaksi muutetussa vanhassa kalastajasatamassa on badstue, jonka kiukaasta lähti pienen säädön jälkeen kelpo löylyt.
Pieni ravintola tarjoaa yksinkertaista paikallista ruokaa. Me söimme kalakeittoa, mutta lipeäkala on kuulemma täällä monen herkku myös keskellä kesää.
25.7. Vestfjord
Aurinko paistaa aavalla Vestfjordilla. Kohtalainen myötätuuli kuljettaa Ilmatarta liki äänettömästi kuuden solmun nopeudella.
Takana Lofoottien vuorijono jatkuu kohti lounaista kärkeään vielä 35 meripeninkulmaa. Kaukana Moskenesøyan ulkopuolella Norjanmerestä pistää esiin Sørlandin saari. Mantereen puolella kohoavat Saltenin rannikon lumihuiput. Edessä ja takana olevat vuorijonot yhtyvät toisiinsa 50 mailin päässä koillisessa, Vestfjordin pohjukassa. Sieltä alkaa Narvikiin johtava Ofoten-vuono.
Lähdimme iltapäivällä matkaan Haltenin ankkurilahdesta. Ennen tuloa ulos Vestfjordille koukkasimme vielä Henningsværin kauniin saaristokylän kautta. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä sinne, huomiseksi on ehdittävä mantereen puolelle Bodøhön.
Olemme olleet liikkeellä reilut kaksi viikkoa kahdestaan, mutta aamulla saamme miehistöksi Annin, Ohton ja Tuomaksen. Heidän olisi pitänyt tulla junalla jo tänään. SAS:n lakko peruutti kuitenkin yllättäen Trondheimin lennon ja kierto Oslon kautta hidasti matkaa vuorokaudella.
Kun siirryimme neljä päivää sitten Vesterålenista Lofoottien puolelle, odotimme Raftsundetin virran kääntymistä Skipøyåsenin ankkurilahdessa puoliyöhön. Kesän viimeiset keskiyön auringon säteet hehkuivat dramaattisesti synkkien pilvien välistä.
Aamuyön tunteina tulimme Trollfjordin kautta kurvaten Ulvågenin hiljaisuuteen. Kuului vain vuoripurojen solinaa korkeuksista laskeutuvilta reheviltä rinteiltä.
Kapea pikkuvuono on ankkuroinnin kannalta melko syvä. Löysimme ylävedellä 15 m tasapohjan ja tyydyimme laskemaan 60 m ketjua.
Pyörimissäde kasvaisi alavedellä suuremmaksi, mutta louhikkoisilta rannoilta ei näyttänyt pistävän ulos matalikkoja. Vaikka korkeat rinteet suojaavat lahtea hyvin, täälläkin on varauduttava huipuilta syöksyviin puuskiin.
Seuraavana päivänä kova vastatuuli ja sade sai meidät poikkeamaan Svolværissa. Lofoottien pienen pääkaupungin satama oli täynnä ja laiturin alkupää liian matala, mutta pääsimme lopulta kiinnittymään ruotsalaisveneen kylkeen.
Ihmettelimme, mistä kaikki olivat tulleet, emme olleet nähneet viikkoon yhtään purjevenettä kulussa. Ehkäpä palvelut vetivät puoleensa karussa säässä. Meillekin löytyi pyykkitupa, ruokakauppa ja vinmonopol.
Viimeiseksi yöksi Lofooteilla kaipasimme ankkuripaikan hiljaisuutta ja syrjäisiä maisemia. Suuntasimme Hopeniin. Kapea sisäänajo ohittaa suuren kalastajatilan. Alavedellä kolme metriä syvän kynnyksen jälkeen avautuu idyllinen lahti kilometrin korkuisen Vågakallenin kupeessa. Retkeilijöillä oli rannalla nuotio, me teimme rommikaakaot.
Nyt Vestfjordia ylittäessä Lofootit etääntyvät vähitellen, samalla kun Saltenin huiput kasvavat korkeammiksi. Tällä vauhdilla olemme aamuyöstä Bodøssä.
30.7. Sanna
Lännen puolella avautuu kimmeltävä Atlantti, idän puolella kalliorinteet kohoavat pystysuoraan 500 metrin korkeuteen. Vähän väliä äkäinen puuska tummentaa veden pinnan, ankkuriketju kiristyy ja Ilmatar kääntyy taas uuteen asentoon.
Sannan Hagabukten on hämmästyttävä ankkuripaikka vuorenrinteiden ja valtameren välissä. Käyttökelpoinen se on vain hyvällä säällä – ainoastaan matala kalliosaari lahden sisäänajossa vaimentaa mainingin.
Lähdimme viisi päivää sitten Bodøstä mukanamme Anni, Ohto ja Tuomas. Pakollisten ostosten jälkeen kiiruhdimme illaksi pois kaupungin tylsästä marinasta läheisen Landegoden etelärannalla olevaan Naustvikaan. Korkea saari antoi hyvän suojan voimistuvalla koillistuulella.
Aamulla sää oli harmaa, mutta tuuli jatkui meille myötäisenä ja pääsimme mukavasti Saltfjordin ohi Helgelandin rannikon puolelle.
Fleinan Selvågenissa on komea ankkurilahti puuttomien kalliorantojen ympäröimässä laguunissa. Karua maisemaa hallitsee vieressä kohoava jylhä Fugleøya. Tällä kertaa emme yöpyneet yksin, kaksi muutakin purjevenettä laski ankkurin meidän jälkeemme.
Seuraavana päivänä tuuli kääntyi etelään ja saimme kryssiä navakassa tuulessa. Olimme Kunnaa kiertäessä melko avoimilla vesillä ja valtamerimaininki keinutti hetken ennen kuin pujahdimme taas saariston suojaan.
Rødøyan vierestä Ytre Rosøyalta löytyi pienen etsiskelyn jälkeen viehättävä ja suojaisa ankkuripaikka. Kapean lahden perällä on laaja ranta, jonka valkea hiekka on täynnä jauhautunutta simpukankuorta ja korallia.
Musta pilvirintama kohosi edessä kun jatkoimme Trænan omalaatuisen ulkosaariston suuntaan. Pysähdys karun kallioisessa Dørværissä oli haastava. Puoliavoimeen lahteen puhalsi 12 m/s puuskia, ja lopulta vasta kolmas yritys sateen hämärtämässä yössä antoi ankkurille kunnon pidon.
Aurinko paistoi taas märän yön jälkeen. Suuntasimme Husøjan saaristokylän kaupalle ihmetellen merestä kohoavia kummallisen kulmikkaita saaria.
Nyt Sannan Hagabuktenissa, Trænan saariston ulkolaidalla, pyykit kuivuvat kannella ilta-auringossa. Pentteristä leviää valmistuvan aterian tuoksu. Parin kaapelinmitan päässä louhikkoisella rannalla Anni ja Ohto kipuavat vaivalloisesti kumiveneeseen ja lähtevät soutamaan illalliselle.
5.8. Bergen / Askøy
Ilmatar on palannut Pohjois-Norjasta Bergeniin. Vågenin satama on kaupungin Fjordsteam-tapahtuman vuoksi pois käytöstä, ja olemme siksi päätyneet lahden toiselle puolelle Askøyhin.
Takana on viiden vuorokauden purjehdus kahdella lyhyellä pysähdyksellä. 500 meripeninkulman matka napapiirin tuntumasta 60. leveysasteelle oli vastatuulissa ja jatkuvissa sateissa työläs ja märkä. Aina kun näkyvyys parani, harmauden keskeltä avautui karun kauniita saaristoja ja pysäyttävän jylhiä vuonomaisemia.
Trænan saariston jälkeen ankkuroimme Alstenfjordenilla Hjartøyan kapeaan lahteen. Pilvet olivat matalalla eikä komeista Sjuv söstre- vuorista näkynyt mitään. Tihkuista iltaa piristivät letunpaisto ja Ohton pyydystämä iso makrilli.
Epäedullisesta suunnasta voimistunut tuuli pakotti varhaiseen lähtöön kello viisi. Pitkä päivämatka Rørvikiin oli miltei jatkuvaa sadetta. Reitti kulki ensin matalan Vegan saariston kapeissa salmissa, sitten suojattoman Vegafjordenin yli Sandværetille ja lopulta jylhän Lekan sisäpuolelta Nærøysundiin.
Kun jatkoimme aamulla Rørvikistä kohti 390 meripeninkulman päässä sijaitsevaa Bergeniä, matka alkoi lupaavasti. Aurinko lämmitti avoimella Foldalla ja kohtalaisessa sivutuulessa keskinopeus nousi 7,5 solmuun.
Froanin ulkosaaristoa ohittaessa kokki tarjoili ulos Lofoottien kalapihvejä perunoiden ja skagensalaatin kera. Samalla tuuli voimistui yllättäen ja jouduimme reivaamaan lautaset sylissä. Parin tunnin jälkeen tyyntyi taas.
Keskiyö Frøyan jälkeen oli kaunis ja levollinen. Tuuli oli herännyt ja etenimme hyvin kohtalaisessa sivuvastaisessa. Aamun valjetessa sää kuitenkin muuttui niin hankalaksi kuin Norjassa voi olla: välillä tuuli idästä, välillä lännestä, välillä oli tyyntä ja välillä 15 m/s.
Olimme juuri kiertäneet Smølan ja lähestyimme avomereltä karikkoista Hustadvikaa. Merenkäynti äityi nyt ilkeäksi ja Ilmatar puski eteenpäin holtittomassa ristiaallokossa.
Alkuiltapäivästä pääsimme saariston suojaan ja meno helpottui. Aurinko paistoi taas ennen Ålesundia, mutta Sulafjordenissa Storfjordenin suulla taivas peittyi uudestaan synkkiin pilviin.
Yöllä kiersimme Stattin niemimaata pitkään ja hartaasti. Vastatuuli oli navakkaa ja taukoamaton sade kipeytti silmät. Etelään tullessa yöt olivat tummentuneet nopeasti, ja tässä säässä tuli jo moneksi tunniksi pilkkopimeää.
Stattin kärjessä merenkäynti keikutti hetken kunnolla, kunnes palasimme taas vuonon suojaan. Vähitellen sää poutaantui ja aamuaurinko valaisi huikaisevia maisemia. Ohjasimme Nordfjordenin suun ohitse mutkittelevaa sisäreittiä. Vesiputoukset ryöppysivät korkeuksista massiivisilla rinteillä.
Kuten tavallista tällaisissa vuonoissa, tuuli loppui kokonaan ja ajoimme koneella. Nyt se ei harmittanut yhtään, teki vain mieli ihmetellä ympäröiviä maisemia, lämmitellä auringossa ja kuivatella märkiä vaatteita. Ja nukkua sitten vuorotellen pois yön väsymystä.
Paluu pohjolasta Bergeniin oli aikamoinen ponnistus ja samalla intensiivinen päätös Norjan purjehdukselle.
Ilmatar tuntuu nyt kovin hiljaiselta. Ohto ja Tuomas lähtivät aamulla Helsinkiin, me keräämme Annin kanssa voimia jatkaaksemme kolmestaan Pohjanmeren yli Shetlantiin.